Vaikuttavuussäätiön vuosikertomus 2021
Vaikuttavuussäätiö edistää huippututkimuksen vaikuttavuutta ja vahvistaa elinkeinoelämän yhteyksiä. Vaikuttavuussäätiön vuosikertomus kokoaa säätiön vuoden 2021 kohokohdat yhteen ja kertoo toiminnastamme.
Myös kriisejä ratkotaan tutkimusyhteistyön keinoin
Säätiöillä on aina oma perustamiskirjassa esitetty tarkoitus, eräänlainen “missio”, ja siihen kytkeytyvä tavoite, jonka säätiön perustajat ovat määritelleet. Niin myös Vaikuttavuussäätiöllä.
Säätiön strategia 2022–24
Vuoden 2021 alussa säätiön hallitus hyväksyi Vaikuttavuussäätiön strategian 2022–24. Strategiaprosessi alkoi syksyllä 2020 ja jatkui keväälle 2021. Työhön osallistui säätiön tärkeimpiä sidosryhmiä, ja lisäksi prosessin aikana käytiin sisäistä dialogia ja hyödynnettiin säätiön teettämää selvitystä tutkimus–yritys-yhteistyön rahoituksesta, vaikuttavuudesta ja tuloksellisuudesta.
Strategiassa kiteytettiin säätiön tehtävä seuraavalla tavalla:
Uudistamme Suomen osaamista tukemalla huippututkimusta ja kehittämällä vaikuttavuutta lisääviä yhteistyön tapoja tutkimuksen ja elinkeinoelämän välille.
Säätiön strategian lähtökohtana on ajatus siitä, että suurin osa yhteiskuntaa kehittävistä innovaatioista pohjautuu uuteen tietoon tai vanhan tiedon soveltamiseen. Tieto tuottaa uutta liiketoimintaa ja parhaimmillaan liiketoiminta tuottaa resursseja tiedon tuottamiseen. Tällaista vuorovaikutusta kuvataan strategiassa vaikuttavuuspyörän käsitteellä: pyörä pyörii, kun yritystoiminta ruokkii tutkimustoimintaa ja toisinpäin.
Positiivista yhteyttä tutkimuksen ja elinkeinoelämän välillä voi kuvata myös haasteiden ja ratkaisujen kautta: globaalit haasteet synnyttävät tarpeen ratkaisukeskeiselle tutkimukselle, ja tutkimuksen tuottaman tiedon pohjalta on mahdollista kehittää innovaatioita ratkaisemaan nykyisiä ja tulevia haasteita. Tutkimuksen ja elinkeinoelämän välisen yhteistyön edistämisellä on tärkeä rooli pyörän pyörittämisessä, ja se edellyttää uutta kehittävää ja kokeilevaa toimintatapaa.
”Näemme roolimme innovaatiorakenteiden uudistajana ja positiivisena haastajana. Meidän tehtävämme on tuottaa kokeiluja ja sitä kautta näyttöä siitä, millainen rahoitusmalli toimisi parhaiten yhteistyön edistämisessä. Koska kykenemme säätiönä toimimaan ketterästi, tämä mahdollistaa roolimme tutkimusrahoituksen pilotoijana ja kokeilualustana.”
Virpi Muhonen
säätiön hallituksen jäsen
Lue lisää säätiön strategian lähtökohdista ja onnistuneen yhteistyön edellytyksistä täältä.
Rahoitustoimintamme
Vaikuttavuussäätiön kehittämän Tandem Industry Academia -rahoituksen (TIA) toisella kierroksella rahoitimme 11 uutta tutkimusorganisaatioiden ja elinkeinoelämän yhteistyöhanketta yhteensä 2 180 364 eurolla.
TIA-rahoitus kohdistuu perus- tai soveltavaan tutkimukseen ennen kaupallistamisvaihetta. Sen pyrkimyksenä on tukea hankkeita, joiden vaikuttavuus on yhtä yritystä tai tutkimusryhmää suurempi, ja siten kehittää koko tutkimusalaa. Pyrkimyksenä on tehdä tutkimusta, jonka tulokset skaalautuvat koko alan käyttöön ja edistävät sekä tiedettä että liiketoimintaa.
”Olemme olleet vaikuttuneita Tandem Industry Academia -hakemusten määrästä ja korkeasta tasosta. Suomessa on runsaasti kysyntää tämänkaltaiselle tutkimuslähtöiselle, yhteistyötä aktivoivalle rahoitukselle, mutta tarjolla ei ole riittävästi houkuttelevia rahoitusmahdollisuuksia. Mallimme korjaa tätä puutetta ja toivottavasti tekee näkyväksi myös muille rahoittajille uusia keinoja tukea yhteistyötä.”
Anna Mauranen
säätiön hallituksen jäsen
“Tässä rahoituksessa hyvää on se, että vaikka tutkimustulokset ovat avoimia kaikille, tutkimuskysymys on rakennettu meidän liiketoimintamme pohjalta. Siksi tulokset aidosti hyödyttävät meitä eivätkä jää liian yleiselle tasolle.”
Jyrki Schroderus
Polarin tutkimusosaston johtaja
“Yritykselle ei riitä, että teknologia toimii teoriassa. Sen pitää toimia myös käytännössä. Saan jokaisesta kehittämästäni versiosta palautetta, ja voin muokata teknologiaa sen pohjalta. Tällaista työtä ei tulisi tehtyä ilman yritystä, jolla on tarve saada teknologia käyttöön.”
Tommi Jauhiainen
TUTKIJATOHTORI HELSINGIN YLIOPISTON DIGITAALISTEN IHMISTIETEIDEN OSASTOLTA
Vuonna 2021 rahoitimme tieteen ja elinkeinoelämän yhteistyöhankkeita 2 miljoonalla eurolla
Tampereen yliopisto ja Danfoss kehittävät mullistavaa ratkaisua energiatehokkuuteen
Sähkön hinta on ollut kuluneena keväänä historiallisen korkealla. Energiatehokkuuden kehittäminen on juuri nyt ratkaisu paitsi ilmaston myös talouden kestävyyteen. Tampereen yliopisto ja Danfoss kehittävät ratkaisua, jonka avulla teollisuudessa voidaan tehdä merkittäviä energiasäästöjä.
Lue artikkeli Tampereen yliopisto ja Danfoss kehittävät mullistavaa ratkaisua energiatehokkuuteen
Orion ja Helsingin yliopisto valjastavat tekoälyn tehostamaan lääkeaineiden tuotantoa
Viimeistään koronarokote herätti monet tajuamaan, kuinka lääkekehitystä voi tehostaa, jos tutkijat ja lääkeyhtiöt tekevät tiivistä yhteistyötä. Helsingin yliopiston ja Orionin yhteishankkeessa kehitetään koneoppimiseen nojaavaa datapankkia, jonka myötä kemistit oppisivat hyödyntämään tekoälyä työnsä vauhdittajana ja lääkekehityksestä poistuisi hukkaa.
Lue artikkeli Orion ja Helsingin yliopisto valjastavat tekoälyn tehostamaan lääkeaineiden tuotantoa
Helsingin yliopiston ja Valion yhteistyöhanke haastaa IPCC:n arviot maidontuotannon hiilijalanjäljestä
Maidontuotannon hiilijalanjäljen ymmärtäminen ja leikkaaminen edellyttää tarkkaa ymmärrystä tuotannon todellisista kasvihuonekaasupäästöistä. Siksi Helsingin yliopisto ja Valio ovat kiinnittäneet huomionsa dityppioksidiin. Sen rooli on maidontuotannon päästöissä merkittävä, mutta tutkimus on jäänyt hiilidioksidipäästöjen varjoon.
Varainhoito
Vaikuttavuussäätiön varallisuutta hoitaa säätiön varallisuustoimikunta hallituksen hyväksymän sijoitussuunnitelman mukaisesti. Sijoitussuunnitelma linjaa säätiön varojen sijoittamisesta tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Säätiön sijoitushorisontti on pitkä, ja tasaisen tuoton avulla turvataan toiminnan jatkuvuus.
Säätiön sijoitussalkun arvo kasvoi vuoden 2021 aikana 22 miljoonaa euroa ollen vuoden lopussa yhteensä 75,5 miljoonaa euroa. Merkittävä osa tuotosta syntyi säätiön omistamien osakkeiden myynneistä. Varallisuustoimikunnassa valmisteltiin vuoden 2021 alussa säätiölle vastuullisen sijoittamisen periaatteet, jotka säätiön hallitus hyväksyi 10.3.2021. Näissä periaatteissa kuvataan, miten säätiö ottaa sijoitustoiminnassaan huomioon ympäristöön, yhteiskuntaan ja hyvään hallintotapaan (ESG) liittyvät näkökohdat.
”Kestävän kehityksen periaatteiden huomioiminen sijoitustoiminnassa on itsestään selvää meidän kaltaiselle sijoittajalle. Pyrimme siihen, että tekemiemme sijoituspäätösten osalta voidaan arvioida kestävyyttä sekä esimerkiksi pienentää hiiliriskiä. Olemme myös määritelleet konkreettisia indikaattoreita, joiden avulla seuraamme pidemmällä aikavälillä salkkumme kehitystä kestävyyden osalta.”
Petri Kalliokoski
säätiön hallituksen jäsen, varallisuustoimikunnan puheenjohtaja 2021
Nostoja vuoden 2021 tapahtumista
Säätiön VTT:ltä ja Tampereen yliopistolta tilaama Selvitys tutkimus–yritys-yhteistyön vaikuttavuudesta, tuloksellisuudesta ja rahoittamisesta -raportti julkaistaan
Selvitys saa laajaa huomiota mediassa ja herättää vilkkaan keskustelun sosiaalisen median kanavissa. Lue lisää »