Vaikuttavuussäätiön vuosikertomus 2020
Vaikuttavuussäätiö edistää huippututkimuksen vaikuttavuutta ja vahvistaa elinkeinoelämän yhteyksiä. Vaikuttavuussäätiön vuosikertomus kokoaa säätiön vuoden 2020 kohokohdat yhteen ja kertoo toiminnastamme.
Kohti kasvuvaihetta ja vaikuttavampaa yhteistyötä
Hallitustyön roolivaatimuksia on kuvattu joskus yrityksen kehitysvaiheen kautta: kasvuyrityksen hallitukselta vaaditaan kykyä luoda strategisia suuntaviivoja ja tehdä valintoja.
Ensimmäinen täysi toimintavuosi ja ensimmäiset vaikuttamisen askeleet
Valtio perusti Tutkimuksen vaikuttavuuden tukisäätiön 7.3.2019. Säätiö on syntynyt tarpeesta vauhdittaa tutkimuksen ja elinkeinoelämän välistä yhteistyötä.
Tukea tieteen ja elinkeinoelämän yhteiseen tutkimukseen
Rahoitimme säätiön historian ensimmäisellä hakukierroksella 2 miljoonalla eurolla yliopistojen ja tutkimuslaitosten yhteistyötä elinkeinoelämän kanssa.
Säätiön kehittämässä Tandem Industry Academia -haussa rahoitettiin huippututkimushankkeita, jotka tähtäävät merkittävään vaikuttavuuden kasvattamiseen elinkeinoelämän yhteistyön kautta. Hankkeissa tutkitaan useita vaikuttavuudeltaan kunnianhimoisia aiheita.
”Ihannetapauksessa tutkimus ja elinkeinoelämä työskentelevät läheisesti toisiaan hyödyttäen, jolloin korkeatasoisen tutkimuksen keinoin kehitetään uusia teollisia innovaatioita tulevaisuuden tarpeisiin. Samaan aikaan uusien ratkaisujen tuottaminen auttaa löytämään uusia tutkimuskysymyksiä. Tätä positiivista kehää haluamme tukea Tandem Industry Academia -rahoituksen avulla.”
Johanna Buchert
Vaikuttavuussäätiön hallituksen jäsen
Lisäksi säätiö rahoitti joulukuussa päättyneessä haussa TAILOMETRICS-hankkeen, jonka tavoitteena on tutkia ja arvioida säätiön oman rahoitusmallin tuloksellisuutta. Tutkimus kohdistuu kaksivuotisiin Tandem Industry Academia -hankkeisiin. Tavoitteena on myös kartoittaa vaihtoehtoisia vaikuttavuuden mittareita.
Rahoitusmallin tuloksellisuutta tutkivan hankkeen kautta säätiö haluaa edistää tutkimuksen vaikuttavuutta koskevaa tietämystä ja tehdä erilaisia yhteistyön malleja näkyväksi.
Tandem-rahoituksessa ratkotaan isoja haasteita yhteistyössä elinkeinoelämän kanssa
Immunoterapia voi mullistaa syöpähoitojen markkinan
Suomalainen startup-yritys Valo Therapeutics ja Helsingin yliopiston Immuno Viro Therapy -tutkimusryhmän tutkijat kehittävät 3D-mallia, jolla immunoterapian vaikutuksia eri ihmiskehoissa voi ennakoida.
Lue artikkeli Immunoterapia voi mullistaa syöpähoitojen markkinan
Kvanttitietokoneen menestys on kiinni yhteistyöstä
Tiedepohjainen startup IQM ja Aalto-yliopisto yhdistävät voimansa kehittääkseen kvanttilaskennan perustavanlaatuisia toimintoja. Yhteistyön vaikutus voi parhaimmillaan liikuttaa koko alaa merkittävästi eteenpäin.
Lue artikkeli Kvanttitietokoneen menestys on kiinni yhteistyöstä
Metallinjalostusteollisuus uuteen nousuun tiedolla
Oulun yliopiston tutkijat luovat Boliden Kokkolan kanssa uutta, perustavanlaatuista tietoa metallisulfaateista, jolle on huutava tarve niin tutkimuksen kuin teollisuuden puolella.
Lue artikkeli Metallinjalostusteollisuus uuteen nousuun tiedolla
Taloudellisesti ja eettisesti kestävää varainhoitoa
Säätiön sijoitustoiminnan ja omaisuudenhoidon perustana on sijoitussuunnitelma, joka linjaa säätiön varojen sijoittamisesta tuottavasti, turvaavasti ja vastuullisesti. Säätiön sijoitushorisontti on pitkä, ja tasaisen tuoton avulla turvataan toiminnan jatkuvuus.
”Säätiön varainhoidon kantava teema on säätiön sijoituspääomasta huolehtiminen ja sen kasvattaminen kestävällä tavalla – ympäristö ja vastuullisuuskysymykset huomioiden. Tähän pyrimme suunnitelmallisella ja aktiivisella varainhoidolla sekä hajauttamalla sijoitusvarallisuuttamme, myös uusia, nousevia omaisuusluokkia aktiivisesti tutkien. Säätiön varainhoito on koko tutkimusrahoitustoiminnan ytimessä: pyrimme siihen, että meillä on mitä jakaa – myös vaikeina aikoina.”
Petri Kalliokoski
Vaikuttavuussäätiön hallituksen jäsen ja säätiön varallisuustoimikunnan puheenjohtaja
Tutkimuksen vaikuttavuuden tukisäätiö perustettiin 7.3.2019 ja säätiön ensimmäinen hallitus nimitettiin 28.3.2019.
Kuva: Vaikuttavuussäätiön hallitus ja toimitusjohtaja 10.2.2020. Kuvassa vasemmalta oikealle ylärivissä: Anna Mauranen, Lauri Oksanen, Virpi Muhonen, Petro Poutanen, Juha Teperi. Alarivissä: Petri Kalliokoski, Leena Otsomaa ja Johanna Buchert.
Säätiön verkostotapahtuma ja rahoitushaun julkistus
Kuva: Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Riikka Heikinheimo puhui säätiön verkostotapahtumassa
Tandem Industry Academia haku keräsi 92 hakemusta
Säätiö myönsi 11:lle hankkeelle yhteensä 2 miljoonaa euroa
Rahoituksen saajien juhla ja toisen uuden haun lanseeraus
Kuva: Valtiosihteeri Tuomo Puumala puhui apurahansaajien juhlassa