Julkisella tutkimusrahoituksella on merkittävä rooli menestystuotteiden ja ratkaisujen taustalla. Rahoitus voi tukea ja vauhdittaa aktiivisen yhteistyön syntyä akateemisen maailman ja yritysten välillä.
”Rahoitus ei kuitenkaan yksin takaa innovaatioita, parhaimmillaan se edistää osapuolten halua ymmärtää yhdessä käsillä olevaa ongelmaa ja löytää yhteisvoimin toimiva ja myös kaupallisesti mahdollinen ratkaisu erilaista osaamista yhdistelemällä”, sanoo Elinkeinoelämän keskusliiton johtaja Riikka Heikinheimo.
Heikinheimo on toiminut useissa erilaisissa tehtävissä edistämässä suomalaisen tutkimuksen ja teollisuuden yhteistyötä. Hän on ollut esimerkiksi tekemässä päätöksiä öljynjalostusyhtiö Nesteen biotuotteiden taustalla olleen tutkimusyhteistyön rahoituksesta.
”Hankkeen taustalla oli vahva visio tulevaisuudesta ja halu kokeilla uutta. Lisäksi oli riskinottokykyä, jota vauhditti julkinen rahoitus. Myöhemmässä vaiheessa kehitysvastuu siirtyi yritykselle, joka on maksanut tukensa yhteiskunnalle moninkertaisesti takaisin verojen kautta.”, Heikinheimo sanoo.
Vaikuttavuussäätiön tavoitteina on lisätä huippututkimuksen vaikuttavuutta ja parantaa yhteyksiä elinkeinoelämään. Keskeisenä tavoitteena on lisätä yhteistyötä yritysten ja akateemisten tutkimusorganisaatioiden välillä. Säätiön tuore rahoitushaku Tandem Industry Academia on yksi esimerkki tästä.
”Näkisin että, Vaikuttavuussäätiön perustamisen taustalla on ennen kaikkea uteliaisuuden ruokkiminen ja kannustaminen yhteistyöhön”, Heikinheimo sanoo.
Monien uusien tuotteiden ja palveluiden taustalla on ollut aktiivista tutkimusyhteistyötä. Tutkimuksen roolia on hankalaa nähdä jälkikäteen, koska usein tuotteet ovat yrityksiltä toisille tehtyjä, mutta esimerkkejä löytyy niin apteekeista kuin kauppojen maito- ja leipähyllyiltäkin.
”Menestyneiden tuotteiden ja uusien keksintöjen taustalla on usein eri alojen osaajien yhteistyötä. Erilaisten lähestymistapojen yhteen tuomisessa piilee voimaa. Kysyntää monialaiselle yhteistyölle on yhä enemmän, kun tarkastelee globaaleja haasteita. On kuitenkin tärkeää ymmärtää, että ongelmat eivät ole vain akateemisia, vaan tutkimuksellisten löydösten vieminen markkinoille ja tuotannon ajaminen ylös ovat yhtä lailla valtavia haasteita.”, Heikinheimo sanoo.