Etsimme nyt säätiön toimitusjohtajan tiimikaveriksi vaikuttavuusasiantuntijaa määräaikaiseen, kokopäiväiseen kahden vuoden työsuhteeseen vastaamaan tutkimuksen vaikuttavuuden mallintamisesta ja public–private-yhteyksiä koskevan toiminnan tuloksellisesta kehittämisestä sekä näitä koskevan tiedon levittämisestä muiden TKI-kentän toimijoiden hyödynnettäväksi sekä laajemmin yhteiskuntaan. Tehtävää on mahdollista jatkaa kolmivuotiseksi.
Työn alkuvaiheessa painopiste tulee olemaan erityisesti säätiön omien Tandem Industry Academia -rahoitusta saaneiden tutkimusorganisaatioiden ja elinkeinoelämän yhteishankkeiden vaikuttavuuden tutkiminen ja tämän tiedon pohjalta vaikuttavuuden arvioinnin ja ennakoinnin työkalujen kehittäminen.
Vaikuttavuusasiantuntijan tehtävät:
- Säätiön omien Tandem Industry Academia -hankkeiden tutkiminen vaikuttavuuden arvioinnin, toimivuuden ja ennakoinnin näkökulmista- Säätiön rahoitusinstrumenttien kehittäminen
- Public–private-tyyppisten yhteistyömallien kartoittaminen
- Vaikuttavuuden arvioinnin kehittäminen ja tutkiminen sekä tätä koskevan tiedon tuottaminen ja levittäminen (mm. tapahtumien, koulutusten, julkaisujen avulla)
- Säätiön omien rahoitushakujen valmistelua, hakua ja arviointia koskeviin tehtäviin osallistuminen
- Yhteydenpito ja verkostoituminen relevanttien kansallisten ja kansainvälisten toimijoiden kanssa tieteen, innovaatiotoiminnan ja elinkeinoelämän piirissä
Minkälaista osaajaa haemme?
- Olet motivoitunut työskentelemään tieteen ja elinkeinoelämän rajapinnassa
- Sinulla on kokemusta tutkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyöstä ja/tai rajapinnassa toimimisesta
- Sinulla on ymmärrystä tutkimuksen ja/tai elinkeinoelämän vaikuttavuuden arvioimisesta
- Työkokemusta tutkimus- ja/tai innovaatiorahoitukseen liittyvistä tehtävistä
- Olet oma-aloitteinen, kokeiluhenkinen ja aikaansaava
- Kykenet itsenäiseen työskentelyyn ja laajojen verkostojen hallintaan
- Näyttöjä tuloksellisesta toiminnasta aiemmissa tehtävissäsi
Vaikuttavuussäätiö tarjoaa sinulle:
- Pääset kehittämään Vaikuttavuussäätiön toimintaa
- Pääset tekemään merkityksellistä työtä ja vaikuttamaan yhteiskuntaan huippututkimuksen ja elinkeinoelämän yhteistyötä edistämällä
- Saat olla mukana luomassa uusia käytänteitä ja malleja tutkimuksen vaikuttavuuden arviointiin
- Itsenäisen ja joustavan työn, jossa voit itse vaikuttaa työnkuvaasi
- Joustavat etätyömahdollisuudet ja työtilan tarpeen mukaan
Hae tehtävään viimeistään 24.7.2022 mennessä. Lähetä CV:si ja hakemuksesi palkkatoiveineen käyttäen tätä lomaketta. Rekrytointiprosessi alkaa hakuajan päätyttyä ja sisältää yhden tai useamman haastattelukierroksen.
Lisätietoja hausta ja tehtävästä antaa Vaikuttavuussäätiön toimitusjohtaja Petro Poutanen (27.6. klo 10–12; 28.6. klo 13–15; 5.7. ja 12.7. klo 10–11).